Verikoira

(álbum: Jylhä - 2021)

Kalpeana kaviona kiirii
Kipu painaa tuttuja palkeita
Rauta se ratsuni kiven kipunoita
Polkien vaatinut valkeita
Rinnan on ruuveilla luu, sekä jäntevä
Kyynärän varsi jännittynyt
Kärryä kiertävä kuu repii peittoa
Ranka on jäätynyt

Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa
Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa

Virrassa rattaani vihmoo, katkoo teriä
Polkee vain rautainen sääri särkyvän veriä
Harjassa halkovan harteen karkeita neuloja
Perässä verikoira parkana repii turkkiinsa reunoja

"Etkös elävä pelkää?" Ajaa vainaja veräjänpieleen
"Itse kammon kera kuulen muiden minua vieneen."
Kiehuu kuuma alla kengän, takoo kaviot, ryhtyy
Maata rauhallisten nostaa, syttyy polte lyhtyyn

Katoaa kaikki kankahalta, yksin elävä jääkin
Hetken haroo vieras käsi, etsii veräjääkin
Vaateparsi käteen jäävä, mikä on elävän ehto?
Ettei kasva hautain päälle päivän leppälehto

Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa
Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa

Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa
Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa

Virrassa rattaani vihmoo, katkoo teriä
Polkee vain rautainen sääri särkyvän veriä
Harjassa halkovan harteen karkeita neuloja
Perässä verikoira parkana repii turkkiinsa reunoja

Tippuu aika askelten, on päiväni liikaa
Paita päältä lämmittämään jää mullan piikaa

Verikoira!
Verikoira!
Verikoira!
Verikoira!
Verikoira!