Pohjola

(альбом: Unsung Heroes - 2012)

Luonto ponteva Pohjanmaan!
Milloin taas hänen nähdä saan?
Milloin saanenkaan kesä-yöllä
Nähdä kirkkaalla sädevyöllä
Ympäröityä taivoaan?
Milloin laineilta Pohjan vetten
Nähdä hohtehen, nähdä ett'en
Lansna unta ma nähnyt vaan? –
Milloin Pohjolan nähdä saan?

Onhan nytkin sen tunturit
Jylhät, korkeat, kaunihit;
Vielä kaiketi kosket kuohuu;
Totta vieläkin virrat vuoltuu
Syvin uurtehin halki maan?
Eikö merikin yhä vielä
Huhdo rannikkoamme siellä?
Myrskyn virtt' eikö kuulukkaan? –

Milloin, milloin sen nähdä saan?
Talvismaailman mahti uus',
Lumitannerten ihannus,
Mustat metsät ja synkät salot,
Revontulien tummat palot,
Nekin luontoa Phojanmaan.
Eikö kaikk' ole kannallansa?
Tokko mainio Pohjan kansa
Viel' on vanhassa viomassaan? –
Milloin Pohjolan nähdä saan?

Kansa vankka, mi muinaisin
Seisoi miehuuden mittehin,
Vaarat hiihteli, kynti merta,
Tokko nytkin on vanhallaan?
Tooko voinee se sodan tiellä
Altiiks henkensä antaa vielä
Estä armahan isänmaan? –
Milloin, milloin sen nähdä saan?
[Yrjö Koskinen 1830 1903]

Pohjola, minun maa
Pohjaton, kaipuuni
Pohjannaula, mua johdata